MIKÄ IHMEEN MOMO?

Ennen omaa kaksosraskauttani en tiennyt kaksosraskauksista juuri mitään. Tiesin toki sen verran, että on olemassa epäidenttisia ja identtisiä kaksosia, ja että epäidenttiset ovat hedelmöittyneet kahdesta eri munasolusta, kun taas identtisessa raskaudessa munasolu on jakautunut kahteen osaan hedelmöittymisen jälkeen. Mutta siihen tietoni oikeestaan sitten loppuivatkin, eikä mulla ollut mitään hajua yhestä tai kahesta istukasta, erillisistä tai yhteisistä suonikalvoista ja vesipusseista puhumattakaan. Olin aatellu vaan (jos ylipäätää ees olin asiaa yhtään aatellu), että siellä ne vaan köllöttellee kaikki suurin piirtein samalla tavalla ja eipä siinä kai mitään sen kummallisempaa oo, kaksosiahan syntyy suomessakin joka päivä!

Päivänä, jona meidän kaksosraskaus ilmeni, saatiinkin sitte kerralla semmone infopläjäys kaksosraskauksien monimuotoisuudesta että päässä surras seuraavan viikon ajan. Erityyppisten kaksosraskauksien lisäksi kun piti vielä sisäistää se, että omassa mahassa kasvoikin yhden sijasta kaksi ihmisen alkua,  ja että meidän raskaustyyppi on harvinaisin ja riskialttein muoto (siamilaisten kaksosten jälkeen, mutta en tiiä onko niitä suomessa).






Kuva ladattu Pixabaysta


Suomessa monikkoraskauksien yleisyys kaikista raskauksista on 1,4%, eli jo kaksosraskaus itsessään on aikamoinen "tuuri". Kaksosraskaudet voidaan jakaa karkeasti kahteen pääluokkaan: erimunaisiin eli epäidenttisiin, ja samamunaisiin eli identtisiin. Erimunaisessa kaksosraskaudessa äidillä irtoaa yhtäaikaa kaksi munasolua, jotka hedelmöittyvät kahdesta eri siittiöstä. Hedelmöittyneet munasolut kiinnittyvät kohdussa eri kohtiin ja molemmille sikiöille kehittyy oma istukka, sikiökalvo ja vesipussi. Vauvat voivat olla joko molemmat tyttöjä tai poikia, tai sitten tyttö-poika-pari. Tällaista raskautta kutsutaan diamnioottis-dikoriaaliseksi raskaudeksi, josta käytetään myös lyhennettä di-di.  Tämä on kaksosraskauksien yleisin ja vähiten riskialttein muoto. Tällaisia on 70% prosenttia kaksoisraskauksista.


Samanmunaisissa raskauksissa (30% kaksosraskauksista) äidillä irtoaa normaaliin tapaan vain yksi munasolu, jonka yksi siittiö hedelmöittää. Hedelmöittymisen jälkeen munasolu syystä tai toisesta (syytä tähän ei tiedetä, vaan kyseessä on "luonnon oikku") jakaantuu kahteen osaan. Koska munasolu on jo hedelmöittynyt, ovat sikiöt aina samaa sukupuolta. Riippuu hedelmöittyneen munasolun jakaantumisajankohdasta, kuinka paljon yhteistä tai omaa vauvoilla on kohdussa. Jos munasolu jakaantuu 0-4 päivää hedelmöittymisen jälkeen, vauvoille kehittyy oma istukka, sikiökalvo ja vesipussi. Ultrassa he näyttävät siis samaa sukupuolta olevilta di-di-kaksosilta, ja heidän identtisyytensä voi todentaa vasta syntymän jälkeen tehtävällä dna-testillä.


Mikäli munasolu jakaantuu 4-8 päivää hedelmöittymisen jälkeen, sikiöille muodostuu yksi yhteinen istukka ja suonikalvo, mutta omat vesipussit. Tällaista raskautta kutsutaan diamnioottis-monokoriaaliseksi (di-mono) raskaudeksi ja se on yleisin identtisten raskauksien muoto.

Jos taas munasolu jakaantuu 8-14 päivää hedelmöittymisen jälkeen, on raskaus monoamnioottis-monokoriaalinen, joka tarkoittaa sitä että sikiöillä on kohdussa yhteistä kaikki; istukka, suonikalvo ja vesipussi. Tällainen on tyypiltään myös meidän raskaus. Raskaudesta käytetään lyhennettä mono-mono, tai vielä lyhyempää versiota momo. Lääkäreiden puheissa oon kuullu käytettävän enemmän mono-mono-lyhennettä ja itekkin käytän sitä enemmän kuin momoa, mutta blogin nimeen valitsin momo-sanan sen lyhyyden vuoksi.

Monoamnioottis-monokoriaalisia raskauksia on vain 1% identtisistä raskauksista. (Useassa googlesta löytyvässä lähteessä kerrotaan yleisyyden olevat 1% kaikista kaksosraskauksista, mutta Naistenklinikan lääkärit tarkensivat, että yleisyys on 1% identtisistä raskauksista, eli vieläkin pienempi.) Aika pieneen prosenttiin ollaan siis päästy. Jotenkin sen ajatteleminen on niin hullua. Mää kun en IKINä voita edes missään myyjäisten tms. arpajaisissa.


Ja jos joku miettii, että mitä tapahtuu jos munasolu jakaantuu tuon 14 päivän jälkeen, niin kerrottakoon, että silloin kehittyy siamilaiset kaksoset.


Tämän postauksen asiat oon vapaasti muistellen kirjoittanut Naistenklinikan erikoislääkärin puheen pohjalta. Pidättäydyn ottamasta vastuuta jos jokin tieto tässä on virheellistä, mutta mainittakoon sen enempää kehuskelematta että mulla on kohtuu hyvä muisti. ;) 

Liitän tähän vielä kaksosraskauksien sanastoa Suomen Monikkoperheet ry -sivulta:


SANASTOA

Tsygositeetti= kertoo kuinka munasolu on hedelmöittynyt (onko munasolu jakautunut kahtia vai ei)
Ditsygoottinen (DZ) = erimunainen eli epäidenttinen raskaus
Monotsygoottinen (MZ) = samanmunainen eli identtinen raskaus
Korion = suonikalvo
Amnion = vesikalvo ts. vesipussi
Korionisiteetti= suonikalvojen yhteisyyden tai erillisyyden määritys
Monokoriaalinen = sikiöillä on yksi istukka ja yhteinen suonikalvo (uloin kalvo)
Dikoriaalinen = sikiöillä on molemmilla omat istukat ja suonikalvot
Monoamniaalinen = sikiöillä on yksi yhteinen vesikalvo ts. vesipussi
Diamniaalinen = sikiöillä on molemmilla omat vesikalvot ts. vesipussit
Diamnioottis-dikoriaalinen = sikiöillä omat istukat, omat suonikalvot ja omat vesipussit
Diamnioottis-monokoriaalinen = sikiöillä yhteinen istukka ja suonikalvo ja omat vesipussit
Monoamnioottis-monokoriaalinen = sikiöillä yhteinen istukka ja suonikalvo sekä yhteinen vesipussi
Fetofetaali transfuusio oireyhtymä (FFTO), voidaan käyttää myös termiä TTTS eli Twin To Twin Syndrome = monokoriaalisissa raskauksissa esiintyvä oireyhtymä, jossa sikiöiden välillä on suoniyhteyksiä istukan sisällä.

Kommentit