MIKS BLOGI?

Vuosien varrella oon kuullut useamman ihmisen kehottavan, että mun täytyis alkaa kirjottaan blogia. Joku osa minusta on ollu aiheesta ehkä vähän kiinnostunukkin ja olen sitä jollain tasolla pohtinu, mutta asia on kuitenkin aina jääny, kun on tuntunu että onkohan mulla mitään kirjotettavaa, lukisko sitä blogia ees kukaan ja jaksasko sitä päivittää. On myös jotenki ollu paineita siitä, että blogille täytyis saada kans lukijoita, muuten sen pitäminen ois muka jotenki vähä noloa. Lisäksi blogin aihe on ollu hieman hämärän peitossa; kenties sekalaisia juttuja elävästä elämästä, tajunnan virtaa ja joskus väliin joku täysin fiktiivinenki juttu? Yhtäkaikki, asia on aina jääny kun on tuntunu ettei riittävästi oo ollu motivaatiota. 

Miks sitten nyt? 


Perheeni elämässä on käynnissä isoja muutoksia. Syyskuun alkupuolella 2017 koimme iloisen yllätyksen, kun raskaustesti näytti vihdoin plussaa. Olimme tuolloin miehen kans kahestaan Lapissa lomailemassa. Reipas kuukausi myöhemmin saimme kuulla ultrassa hämmentävän uutisen: vatsassani kasvaakin kaksi pientä ihmisen alkua! (Tästä tuplaonnesta minulla oli jo Lapissa pieniä etiäisiä, mutta siitä kenties lisää jossain myöhemmässä postauksessa.) Samalla ultrauksella kävi myös ilmi, että kyseessä on harvinainen monoamnioottis-monokoriaalinen kaksosraskaus, johon sisältyy paljon riskejä. Ilon, innostuksen ja odotuksen rinnalle astui samantien myös huoli ja menetyksen pelko; miten tämä raskaus etenee ja päättyy, saammeko vauvamme joku päivä hyvinvoivina kotiin vai joudummeko luopumaan heistä? 





Totta se on, selvästi siellä on kaks! Eka ultrakuva meidän MoMoista.

Se on ykkössyy tämän blogin perustamiselle; paikka, johon voin purkaa mieltäni niin hyvässä kuin pahassa; iloita ja fiilistellä tulevaa, purkaa huoliani ja pelkojani, riippumatta siitä, lukeeko näitä tekstejä ikinä kukaan muu kuin minä ite. Kirjoitan tyhjentääkseni päässä surraavia ajatuksiani. Uloskirjoitettuna huolet usein puolittuu ja ajatukset jäsentyvät. Oon rehellinen ihminen ja kirjotan spontaanisti just sitä miltä tuntuu, ja aika näyttää minkälaiseksi tämän blogin henki muodostuu. Koitan kuitenkin pitää jonkinlaisen pilkkeen silmäkulmassa, vaikka välillä oiski raskaampaa juttua. Muutenki, jos tulee yhtäkkiä fiilis kirjottaa jostain aivan muusta aiheesta postaus, ni sitten kirjotan. Olkoon tää blogiki semmone spontaani sekametelisoppa, joka itekki luonteeltani ja tavoiltani oon.  

Toinen syy on hyvin perinteinen blogi-maailmassa: oiva väylä jakaa vauvojen, minun ja koko perheen kuulumiset yhdellä kertaa niin sukulaisille, ystäville kuin muillekkin mahollisille halukkaille. 


Kolmas syy blogin aloittamiselle on informaation ja vertaistuen jakaminen. Saatuamme uutisen harvinaisesta kaksosraskaudesta, monet kysymykset valtasivat mielen ja kahlasimme miehen kans googlea läpi etsien tietoa. Sitä ei kuitenkaan oo tarjolla mitenkään runsaasti (ainakaan suomen kielellä) ja tieto on myös osittain ristiriitaista; toinen taho kertoo toista ja toinen toista, eikä lopulta tiiä mitä ja ketä uskoa. Syy tähän on se, että raskaus tosiaan on tyypiltään harvinainen ja Suomessakin tällaisia raskauksia on alettu tilastoimaan omalla koodillaan vasta 14 vuotta sitten! Siihen asti tällaiset MoMo (tai mono-mono)-raskaudet on niputettu samaan di-mono-raskauksien kanssa, jolloin tieto ei ole tilastoitunut oikein. (Näihin sanahirviöhin ja lyhenteisiin tulee kans selvyyttä myöhemmissä postauksissa.) Lisäksi osa informaatiosta perustuu ulkomaalaisiin tilastoihin, jotka ovat syntyneen lääketieteellisen tilastoinnin kannalta puutteellisissa ympäristöissä, jolloin ne eivät ole luotettavia tai vertailukelpoisia Suomen olosuhteisiin. Näin meille kertoi Naistenklinikan erikoislääkäri. 

Googlesta löytyvä tieto kyseisestä raskaustyyppistä on pääosin huolta ja pelkoa lisäävää, tai sellaisena sen ainakin ite koin. Ja toki huoli ja pelko on osittain myös perusteltua ja aiheellistakin, sillä tosiasia on, että tähän sisältyy paljon riskejä, mutta kuitenkin tässä raskauden edetessä ollaan saatu Naistenklinikan erikoislääkäreiltä myös paljon toivoa antavaa faktaa, jota ei netissä ole tullut vastaan.  


Tykkäsin ite myös lukea niitä muutamaa löytämääni blogia, jossa kerrottiin MoMo-raskauden sujumisesta, ja niimpä nämäkin blogi-tekstit saa jäädä internetin syövereihin (toivottavasti) ilahduttamaan tulevia MoMo-lasten vanhempia. Aika senkin näyttää, päättyykö tämä tarina iloisesti vai surullisesti, mutta yhtäkaikki tämä on rehellinen kertomus meidän MoMo-raskaudesta. 


Tervetuloa seuraamaan ja kulkemaan rinnalle tätä matkaa! 


Haleja,

Laura

Kommentit